Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.

Sijoitussuunnitelma

Mielestäni tuottoisan ja onnistuneen sijoittamisen yksi tärkeimpiä kulmakiviä on sijoitussuunnitelman laatiminen. Sijoitussuunnitelma suojelee sijoittajaa hermoilulta vaikeina aikoina. Tarvitaan myös kärsivällisyyttä noudattaa kurinalaisesti omaa sijoitussuunnitelmaa silloinkin, kun ”veri virtaa kaduilla”. Tavoitteenani on pääsääntöisesti sijoittaa omatoimisesti rahastoihin ja osakkeisiin. En halua maksaa varainhoidosta muille, sillä nautin sijoittamisesta itse. En ole kokenut suuremmin paineita sijoitusten arvon laskemisesta tai heilumisesta myöskään vaikeina taloudellisina aikoina. Asia voi toki joskus muuttua sijoitussalkun arvon kasvaessa. Viime aikoina yhtiöiden arvostustasojen paisuessa en ole käyttänyt juurikaan enää vaivaa ostettavien yhtiöiden löytämiseksi markkinoilta. Tietysti nyt on ollut hyvä aika tehdä kotiläksyjä ja valmistautua huolellisesti tuleviin ostohetkiin markkinoilla. Tuottotavoite minulla on 12 % sijoituksilleni. Velkavipua käytettäessä tämä voisi mahdollis